Aloitetaanpa vaikka tällä

Pistetään niin sanotusti vihko auki!

Kuten varmasti blogista vielä näkee on se täysi raakile ja tulee rakentamaan lopulliseen muotoonsa tässä pikkuhiljaa ajan saatossa. Me kuitenkin olemme “tiimi” Kohti Kultaa. Kohti kultaa ei kuitenkaan meille tarkoita sitä, että odotamme kultamitalien roikkuvan kaulassamme ainakaan kaudella 2026, vaikka mistä sitä tietää. Kaikki on mahdollista. 

Meille Kohti Kultaa kuitenkin merkitsee kultaista harrastusta, kultaista keskitietä ja sitä niin arvokasta kultaista yhteistä aikaa. Ammunta valikoitui harrastukseksi ihan sattuman ja oman mielenkiintoni vuoksi. Tulin hankkineeksi ensin tällaisen ihan perus ulkokäyttöön tarkoitetun ilmakiväärin ja koska jokainen lapsista, isä mukaanlukien piti harrastusta hauskana alkoi varusteita kertyä melko nopeastikin lisää. Perheen äiti kauhisteli ja inhosi koko harrastusta. Ei oikein vieläkään tahdo kuulla mitään aseista, mutta toivottavasti lapsen iloiset kasvot korvaavat sen jossain vaiheessa.

Nopeasti kuitenkin nälkä kasvoi syödessä ja pojat alkoivat kysellä että millaista isi sinulla oli kun kilpailit. Kilpailin siis juniorina kansallisella tasolla ja olin jopa ihan pätevä ampuja. Kasvattiseurassani Kankaanpään Ampujissa oli juniorin hyvä olla. Laadukkaat valmentajat ja varusteet tarjosivat kaikki menestyksen avaimet. Pienempien pystien ja mitalien lisäksi pääsin nostamaan kerran joukkuekilpailun nuorten SM-kultaa ja SM-hopeaa (kultahippufinaali).

Siitähän se innostus sitten lähti ja 27.9 Nokian Seudun Ampujat joka on lähin seuramme vaikka Tampereella asummekin niin sinne oli lähdettävä molempien vanhempien poikien kanssa. Kun itse 15vuoden tauon jälkeen sai kilpapistoolin käteen ja ampui kymppisarjan meinasi kyynel nousta silmään. Tuntui kuin olisi tullut kotiin. Kun katsoin viereeni poikiani tajusin että heillä oli sama tunne. Toinen pojista asuu pääsääntöisesti äitinsä luona Kankaanpäässä ja viettää kanssani vain viikonloput, mutta hän osallistuu paikallisen seuran toimintaan ja tulee osaksi Kohti Kultaa-tiimiä. Silloin päätimme, että tämä on se laji mitä me tahdomme harrastaa ja tehdä siitä pääharrastuksen ja yhteisen juttumme. 

Tulevissa kirjoituksissa tai mahdollisesti erillisillä alasivuillaan esittelen hieman meitä ja sitä miksi tämä harrastaminen varsinkin Micon kohdalla on erityisen suuri asia, mutta en vielä tähän ensimmäiseen blogikirjoitukseen tuo siitä sen enempää esiin kuin, että me olemme ADHD-isä , ADHD-poika ja Nepsy-poika jotka ovat lähdössä valtaamaan kilpa-ammunnan alaa jos vain saamme rahoituksen siihen pisteeseen, että siihen pystymme!

Saatuani laput ilmottautumisesta ja hinnoista käteen kuitenkin järkytyin. Perheemme elämässä on tapahtunut hyvin paljon asioita ja olemme joutuneet kuluttamaan paljon rahaa. Rahaa kuluu toki myös viisihenkisen perheen elättämiseen, Tampereella vuokraneliössä asumiseen, kahden auton ylläpitoon ja kaikkiin muihinkin juokseviin kuluihin hyvin paljon, mutta nyt meillä on ollut hieman myös ylimääräisiä kuluja. Kuitenkin kun näin ilon poikien silmissä ja muistin tunteen itseni sisällä päätin, että teen ihan mitä tahansa että tämä homma saadaan onnistumaan ja päätin lähteä hankkimaan sponsoreita. Näistä lisää tulevien päivityksien myötä ja jokainen sponsori/tukija tullaan mainitsemaan nimeltä sekä Instassa, että täällä blogissamme mutta blogin rakenteen rakentaminen on vielä niin kesken ja aikaa niin vähän, että en ole ehtinyt vielä saamaan kaikkea valmiiksi. Tiistaina 30.9.2025 meillä on nyt ensimmäiset harjoitukset ja sieltä varmasti jokunen kuva tulee räpsittyä ja ehkäpä joku lyhyt blogikirjoituskin. Kiitos kaikille jotka ovat lähteneet mukaan seuraamaan ja erityisesti teille jotka ovat lähteneet tukemaan!